Pasifismia ja politiikkaa
Vuoden 1971 itsenäisyysjuhlan lähestyessä OYK:ssa kuohui. Koulun yhteiskunnallisen kerhon puheenjohtajana toiminut oppilas oli valmistellut juhlaa varten pasifistisen puheen. Rehtori Niilo Väätäiselle se oli kuitenkin liikaa, ja hän kielsi puheen esittämisen. Lopulta tilaisuudessa luettiin katkelmia presidentti Urho Kekkosen Paasikivi-juhlassa pitämästä puheesta.
Tapaus oli poikkeuksellinen verrattain epäpoliittisessa OYK:ssa, mutta se kuvastaa oppikouluissa 1970-luvun alussa vallinnutta tilannetta. Aikakaudelle ominainen poliittisuus oli löytänyt tiensä koulumaailmaan, ja erityisesti vasemmistolaiset oppilaat intoutuivat vahvoihin vaatimuksiin koulumaailman valtasuhteiden murtamiseksi ja yhteiskunnan ”sortavien rakenteiden” purkamiseksi.
Koulun sisäisten suhteiden lisäksi 1970-luvulla taisteltiin myös kokonaisen koulumuodon eli yksityisten oppikoulujen asemasta. Vuosikymmenen kuluessa uusi yhdeksänvuotinen peruskoulu korvasi aiemman rinnakkaiskoulujärjestelmän ja muutti entiset keskikoululuokat ala-asteen 5.–6. ja yläasteen 7.–9. luokiksi.
Peruskoulu-uudistuksen myllerryksessä yksityisiä oppikouluja uhkasi kunnallistaminen, ja valtaosassa Suomea uudistus pyyhki yksityisoppikoulut kokonaan kartalta. Helsingissä merkittävä osa yksityisistä oppikouluista onnistui kuitenkin tarmokkaan kamppailun jälkeen säilyttämään itsenäisyytensä.
Kun Helsingissä vuonna 1977 siirryttiin peruskouluun, OYK jatkoi yläasteen osalta niin kutsuttuna peruskoulua korvaavana kouluna. Lukio säilyi ennallaan. Uhkaavan kunnallistamisen oli pelätty kuihduttavan koulun virkeän kulttuuritoiminnan ja hävittävän koulun omaleimaisuuden, mutta toisin kävi. Osana peruskoulu-uudistusta OYK sai oikeuden pitää musiikkiluokkia, joille oppilaat valittiin pääsykokein. 1970-luvun lopussa koulun voitiin ilolla todeta säilyttäneen ja jopa vahvistaneen ominaispiirteitään.
